Kärsimme tietämättämme massiivisesta suojavajeesta

Heräsin varsin hätkähdyttävään havaintoon seuratessani Keski-Euroopan tulvavahinkojen jälkipyykkiä: maailmalla paljon puhuttavasta turvavajeesta ei Suomessa käydä laajamittaista keskustelua, vaikka asia on kaikilla mittareilla keskustelun arvoinen.

Protection gap, eli turvavaje, on vaje tai kuilu, joka syntyy yksilöiden ja instituutioiden hyvinvointia uhkaavien taloudellisten vahinkojen ja niille järjestetyn suojautumisen välille. Suomessa turvavaje-käsitettä on käytetty lähinnä henkivakuuttamisen yhteydessä, ja siitäkin on aikaa. Finanssiala ry (FA) julkaisi yhdessä VATT:n kanssa vuonna 2007 ansiokkaan tutkimuksen henkivakuuttamisen turvavajeesta. Tutkimuksessa havaittiin, että pelkästään Suomea koskeva turvavaje vastasi kooltaan 97 prosenttia Suomen vuotuisesta bruttokansantuotteesta.

Kuluneen 15 vuoden aikana aihe on ollut niin vähän keskustelussa, että turvavaje-käsite on ehditty jo kaapata suomen kielessä palvelemaan maanpuolustuksellista keskustelua, erityisesti NATO:n ympärillä. Ehdotankin, että otamme käyttöön uuden sanan suojavaje, joka kuvaa laajemmin suojautumista maailman muuttuvalla riskikartalla liikkumisesta vastuuriskeihin, luonnonkatastrofeista väestön ikääntymiseen, terveydestä energiantuotantoon ja kyberturvallisuudesta terrorismiin.

Suojautuminen voi olla monimuotoista ja suojaa antavina toimijoina ovat muiden muassa valtiot, kunnat, yleishyödylliset järjestöt ja erilaiset instituutiot. Luontaisesti suojavajeen keskiössä vakuutusala. Suojavajeen syynä voivat olla riskit, joita ei ole yksinkertaisesti tunnistettu ja toisaalta riskit, jotka on tunnistettu mutta niille ei ole löydetty suojaavia mekanismeja. Tai jos on, ne eivät ole käytössä yhteiskunnassa.

======
Pelkästään Suomea koskeva turvavaje vastasi kooltaan
97 prosenttia Suomen vuotuisesta bruttokansantuotteesta.
======

Meidän vakuutusihmisten tärkein tehtävä on tunnistaa jatkuvasti maailman riskejä ja suojata yhteiskuntaa kohtuuttomilta riskeiltä, sikäli kun riskit täyttävät vakuuttamisen kriteerit. Tärkeä tehtävämme on myös tehdä yhteiskunta tietoiseksi uusista riskeistä. Näin ollen – uskokaa tai älkää – mielestäni suurin tragedia esimerkiksi Keski-Euroopan syksyn tulvissa ei ole 5 miljardin vakuutuskorvaukset vaan ne se, että vahingoista jopa 20 miljardia oli vailla vakuutussuojaa. Kun tarkastelemme vakuutusteknisesti hallittavia riskejä ja niitä koskevaa suojavajetta huomaamme, että käsissämme on aito ongelma. 

Otetaanpa esimerkiksi juuri tällä hetkellä puhututtavat luonnonkatastrofit. Vakuutusmeklari AONin tilastojen mukaan 70 prosenttia vuoden 2019 luonnonkatastrofien aiheuttamista vahingosta oli suojaamatta vakuutuksilla. Riskimallintaja AIR on laskenut, että Euroopassa luonnonkatastrofeja on vakuutettu noin 14 miljardilla eurolla, mutta todellinen vakuutustekninen tarve olisi noin 64 miljardia euroa. Puhumme siis noin 50 miljardin suojavajeesta, joka olisi hallittavissa vakuutuksen keinoin.  

Jälleenvakuuttaja Swiss Re tilastoi, että vuosina 1970-2019 Euroopassa vain neljä prosenttia maanjäristyksen aiheuttamista vahingoista korvattiin vakuutuksesta. Saman tilastoharjoituksen mukaan Mexicossa 69 prosenttia autoista, Ranskassa 50 prosenttia viljantuotannosta ja Philippiineillä 97 prosenttia taifuunin aiheuttamista vahingoista ei ollut vakuutettuja. Vastaavasti Yhdysvalloissa viisi kuudesta omakotitalon omistajasta ei ollut vakuuttanut itseään tulvariskeillä vuonna 2019. Tässä vain muutamia esimerkkejä.

Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöllä ja valistuksella voidaan rajoittaa riskejä merkittävästi. Lisäksi meidän on onnistuttava nykyistä paremmin vakuuttamaan ne riskit, jotka jäävät muiden suojaustoimien ulkopuolelle.

Meillä on jo onnistumisia taustallamme. Liikennekuolemia on nyt saman verran kuin 1940-luvulla, vaikka autojen määrä ja ajetut kilometrit ovat ihan eri mittakaavassa. Samoin työtapaturmien suhteen kehitys on ollut erittäin positiivista.

Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien suhteen kehitys ei vastaavasti ole ollut hyvää. Tämä koskee myös näiden riskien vakuuttamista. Lakisääteiset työtapaturma- ja liikennevakuutukset toki korvaavat ansiomenetykset erinomaisesti, mutta vapaa-ajalla sattuville vahingoille ei suomalaisille useimmiten löydy vastaavanlaista suojaa. Henkivakuutusten kattavuudessa poikkeamme edelleen merkittävästi muista eurooppalaisista, vain 30 prosentilla suomalaisista on yksilöllinen henkivakuutus.

Suojavaje on myös merkittävä ongelma kaikista huonoimmassa asemassa olevien kansalaistemme kohdalla. Ilmeistä on, että esimerkiksi yritysten osalta vastuuvakuutuksissa vakuutusmäärät ovat Suomessa usein melko pieniä ja kybervakuutukset ovat suuryrityksiä lukuun ottamatta yrityskentässämme aivan liian harvinaisia. Tekemistä siis vielä riittää.

Meidän on ensitilassa ryhdistäydyttävä ja alettava arvioimaan tarkemmin sitä, minkä kokoisesta suojavajeesta Suomi, eli suomalaiset yritykset ja kansalaiset, kärsivät. Tarvitsemme keskustelua ja lisää laadukasta tutkimusta aiheesta. Hyvänä keskustelun avaajana on toiminut mm. FA yläkouluihin ja toiselle asteelle suunnattujen vakuutustyöpajojen avulla, joiden tarkoituksena on lisätä nuorten tietämystä yksityisistä ja julkisista vakuutuksista. Jääköön suojavaje-käsite elämään tai ei, niin ainakin minä aion käyttää sen aiheuttajiin, sen laajuuteen ja lopulta täyttämiseen paljon aikaani tulevaisuudessa. Se on vakuutusihmisen rooli tässä yhteiskunnassa.

Pekka Puustinen, varatomitusjohtaja, Pohjola Vakuutus

Kirjoitus on alun perin julkaistu OP Median puheenvuorot-palstalla.