Oletko ikinä päätynyt juhliin tai muuhun tilanteeseen selkeästi alipukeutuneena? Muut koreilevat riikinkukkoina tai vähintään silitysraudan nähneissä vaatteissa, kenties koruissa ja lankilla häikäisevissä kengissä. Itse olet liikkeellä alemman keskitason arkifarkuissa, “jotka vielä menettelevät”, jos kysytään sinulta, eivät, jos puolisoltasi.
Miltä silloin tuntuu? Niin, silloin hävettää. Tulee alemmuuskompleksi. Tekee mieli pyytää anteeksi (aika hiljaa), liueta ja olla ainakaan tekemättä numeroa. Sitä toivoo, että ne housut olisivat edes seinän väriset, niin olisi helpompi maastoutua. Ei silloin olla luontevia ja keskustella analyyttisesti.
Miettikääpä seuraavaksi, miltä pankkien sijoitustuotteiden myyjät näyttävät. Naisilla on korkokengät, tyylikäs jakkupuku ja 15 denierin sukkahousut. Huoliteltu arkimeikki. Miehet ovat pukeutuneet pukuun tai vähintään suoriin housuihin ja kauluspaitaan, kenties kravattiin. Ei parransänkeä. Missä rennot villapaidat, entä äitimuorimaiset kulttuurikaavut?
Pankki- ja rahoitusalalla on perinteisesti ajateltu siistin pukeutumisen lisäävän luottamusta ja asiakkaan tuntemusta siitä, että raha-asioihin suhtaudutaan asian vaatimalla vakavuudella. Varmasti näin onkin – joidenkin asiakkaiden mielestä.
Missä rennot villapaidat, entä äitimuorimaiset kulttuurikaavut?
Mutta mietipä, jos et juurikaan tietäisi sijoittamisesta mitään ja tahtoisit kuulla siitä lisää pankistasi. Moni potentiaalinen sijoittaja ei pukeudu edes töissään niin juhlavasti kuin pankeissa on tapana. Savolaisnuorukaisena kehtaaminen on minulle tuttu käsite. Kehtaamista pohditaan Savossa erinäisissä seurueissa usein, useimmiten läheisten seurassa. Kehtaamisessa on kyse sosiaalisesta hyväksyttävyydestä; siitä, menettääkö kasvonsa jos jotain koettaisi. Kehtaamiseen liittyy tietynlaista alemmuudentuntoa, pohdintaa siitä, onko tarpeeksi hyvä.
Kehtaavatko kaikki marssia sijoitusasioissa pankkiin ihan vain siksi, että jo asiasta tietävät ovat pukeutuneet ihan eri tilaisuuteen kuin tohtimista pohtiva potentiaalisijoittaja? Alipukeutuja kokee alemmuuden tuntoa, mitä vahvistaa vielä entisestään tietämättömyys sijoitusasioista. Sijoittaminen on asiaan vihkiytymättömälle etäistä maailmaa; jotain mihin ryhtyäkseen täytyy vähintään tietää, mitä pörssiuutisten aikana telkkarin alalaidassa pyörivä mystinen OMXH25 tarkoittaa. Mielikuvissa siihen liittyy myös kenties huvijahteja, taksilla ajamista sekä niin nopea oma auto, ettei kansa ehdi kyytiin.
Tätä mielikuvaa pankeissa vahvistetaan huolitellulla pukeutumisella vaikkei niin tarkoitetakaan. Olkoonkin, ettei suuri osa sijoittajista ja sijoitustuotteista kertovista pankkitoimihenkilöistä elä mitään glamourelämää, vaan säästää palkkatuloistaan sijoittamalla. Kyllä sellaisten joukossa kehtaisi olla ja asioida. Mutta tuntuuko se siltä?
Sijoittamisen demystifioinnissa tehdään tällä hetkellä hyvää työtä. Julkisessa sanassa erilaiset talousasiantuntijat kertovat vähän päästä, ettei se niin vaikeaa ole, tärkeintä on uskaltaa aloittaa jostain. Verkosta löytyy melko helposti omaksuttavia ohjeita sijoittamiseen. Pankkien henkilökunta kuitenkin purjehtii edelleen tyylikkäissä vaatteissaan pitäen kehtauskynnystä korkealla.
Voisiko jokin pankki ottaa valtikseen helposti kohdattavan ja rennosti arkifarkkuihin ja villapaitaan pukeutuvan henkilökunnan?
Sama pukeutumisasia koskee tietysti sijoittamisen lisäksi myös muita pankkipalveluja. Yhtä lailla asuntolainaa hakiessa täytyy kehdata, parhaimmillaan usealla sadalla tonnilla. Yksi syy verkossa käytävien lainaneuvottelujen yleistymiseen saattaa olla juuri se, että asiakas kehtaa helpommin asioida verkkoyhteyden kautta kun ei tarvitse verrata omaa pukeutumistaan ja olemustaan henkilökuntaan.
En väitä, että pankeissa pitäisi ryhtyä kulkemaan pieru- tai myllyverkkareissa tahi harvennushakkuisiin sopivissa paidoissa asiointikynnyksen laskemiseksi. Ehkä jokin pankki voisi silti ottaa valtikseen helposti kohdattavan ja rennosti arkifarkkuihin ja villapaitaan pukeutuvaa henkilökuntaa. Kyse ei tietysti ole pelkästään vain vaatteista, vaan myös kokonaisolemuksesta. Siitä, miten asiakkaalle puhutaan ja millaisia termejä käytetään. Voisiko kodikkuus ja rentous tuoda lämpöä ja luotettavuutta kohtaamiseen ja antaa kokemuksen tasavertaisuudesta? Kenties jollekulle kynnys kysyä sijoituspalveluista silloin laskisi ratkaisevalla tavalla. Jos pukeutumisesta, kielenkäytöstä tai olemuksesta tulee asiakkaalle huonommuudentunne, on se huono lähtökohta sijoitusasioihin perehtymiselle.
P.S. Kun vaihdoimme keväällä nimemme Finanssiala ry:ksi ja värimme sinisestä magentanpunaiseksi, kyselimme mielipiteitä etukäteen alan ulkopuolisilta. Eräs henkilö totesi värivaihdoksesta, että valinta on hyvä, sillä kyllähän finanssiala on mainettaan inhimillisempi.
