Kansalaisten osallisuus ja suora demokratia ovat ansioituneiden poliitikkojen Jouni Backmanin ja Liisa Hyssälän tekemän Kansanvallan peruskorjaus -työpaperin kantavat ajatukset. Paperi sisältää konkreettisia uudistusehdotuksia eduskunnan ja valtioneuvoston rakenteisiin ja toimintatapoihin. Monia ajatuksia varmasti pureskellaan pitkään ja toivottavasti myös jatkojalostetaan.
Ex-parlamentaarikkojen mukaan julkisuuden lisääminen valiokuntatyössä on eduskuntatyön avoimuuden vuoksi perusteltua. He eivät kuitenkaan rohkene ehdottaa valiokuntien varsinaisia kokouksia täysistuntojen tapaan julkisiksi. EU-parlamentti on uskaltanut avata keskustelut yleisölle. Niitä voi seurata netin välityksellä.
Hyssälä ja Backman pelkäävät, että avoin julkisuus ohjaisi valiokuntien työtä väärään suuntaan. Tällä he tarkoittavat, että poliitikot puhuisivat vain julkisuudelle, mikä korostaisi vastakohtaisuuksia. Nykyiset suljettujen ovien takana pidettävät kokoukset johtavat heidän mielestään aidompaan keskinäiseen keskusteluun. Omasta mielestäni julkisuutta ei pitäisi millään tavalla pelätä eikä aitoja erimielisyyksiä pidä lakaista piiloon. Olisiko syytä perehtyä siihen, miten valiokuntien ovien avaaminen EU-parlamentissa on vaikuttanut keskustelujen sävyyn?
Kansanvallan peruskorjaajat Hyssälä ja Backman ovat valmiita lisäämään avoimuutta valiokunnissa tapahtuvissa asiantuntijoiden kuulemisissa. Tämä on lobbareiden näkökulmasta kannatettava ajatus. Nykyisin jo käytössä olevia avoimia kuulemisia tulisi lisätä.
Raportissa on raikas ajatus, että valiokuntakäsittelyä vaiheistettaisiin nykyistä enemmän. Ensimmäisen asiantuntijakierroksen jälkeen lausunnot ja niiden pohjalta laadittu mietintöluonnos julkistettaisiin. Tämän jälkeen kuultaisiin asiantuntijoiden kommentit mietintöluonnokseen, ei vain hallituksen alkuperäiseen esitykseen. Menetelmä mahdollistaisi nykyistä paremman vuoropuhelun päättäjien sekä eri toimialojen ja kansalaisjärjestöjen kesken.
Rohkeampaa linjanvetoa lobbaukseen
Fiksu poliitikko kuuntelee lainvalmistelussa eri osapuolten näkemyksiä ja asiantuntemusta ennen päätöksentekoa. Nykyistä avoimempi valiokuntatyö tukisi tätä. Poliitikot eivät voi olla joka alan asiantuntijoita. Siksi he tarvitsevat tietoa asioiden vaikutuksista eri näkökulmista.
Lakien valmistelun on oltava mahdollisimman avointa ja vuorovaikutteista. Myös lobbauksen on oltava nykyistä läpinäkyvämpää, koska se on osa kansanvaltaa.
Backman ja Hyssälä sivuavat raportissaan lobbausta toteamalla, että ”tälle vaikuttamistoiminnalle on perustellusti vaadittu ja osin valmisteltukin pelisääntöjä”. Tällä he viittaavat erityisesti viestintä- ja vaikuttamistoimistoihin sekä siihen, että monet poliittisessa päätöksenteossa eri rooleissa toimineet henkilöt ovat siirtyneet näiden yritysten palvelukseen.
Odotin kansanvallan peruskorjaajilta rohkeampaa linjanvetoa lobbauksen suhteen. Suomessa toimivat lobbarit pitäisi rekisteröidä avoimuusrekisteriin, josta kävisi ilmi, kenen asialla ollaan ja millaiset tahot toimintaa rahoittavat. Rekisteriin kuuluminen avaisi ovet eduskunnan lisäksi valtioneuvostoon, ministeriöihin ja keskusvirastoihin. Lobbarimäärittelyn on katettava kaikki ammattimaista ja säännönmukaista edunvalvontaa harjoittavat tahot.
