Finanssiala ei voi johtaa yhteiskunnan murrosta ilmastonmuutosta vastaan taisteltaessa – mutta se voi olla voimakas apuri

Suomi sai tänä keväänä kestävän kehityksen strategian, joka kattaa vuoteen 2030 asti. Työn teki pääministerin johdolla kestävän kehityksen toimikunta. Strategiassa luetellaan useita tavoitteita, joihin finanssialan toimijat pystyvät osaltaan vaikuttamaan. Yksi tavoitekokonaisuuksista lukeutuu otsikon Hyvinvointia edistävä talous ja työ, sekä kestävä kulutus alle. Sieltä on löydettävissä kenties kouriintuntuvimmin osatavoitteita, joita kohti kuljettaessa finanssialan toimijat voivat toimia tuuppareina ja kirittäjinä.

Otetaan kaksi konkreettista osatavoitetta:

1. Talouden arvonluonnissa, yritystoiminnassa, uusissa työpaikoissa ja viennissä painottuvat kestävää lisäarvoa tuottavat ja hiilinegatiivista yhteiskuntaa rakentavat bio- ja kiertotalouden ratkaisut, teolliset ja muut innovaatiot sekä digitaaliset ja aineettomat tuotteet ja palvelut.

2. Talouden toimintaa ohjaavat ihmisten hyvinvoinnin tuottaminen ja jakaminen, sosiaalisen pääoman vahvistaminen sekä hyvinvointiin investoiminen.

Juuri näiden osatavoitteiden kohdalla finanssitoimijoiden rooli on suurimmillaan. Finanssialan rooli on kannustaa kestävällä rahoituksella yrityksiä ympäristön ja yhteiskunnan kannalta vastuulliseen toimintaan. Ilmastonmuutokseen liittyvät riskit ovat kasvaneet niin suuriksi, että rahoitusalan toimijat eivät voi olla ottamatta niitä huomioon omassa toiminnassaan. Jatkossa yritysten, jotka eivät ole varautuneet ja suunnitelleet sopeutumistaan ilmastonmuutokseen millään tavalla, on yhä vaikeampaa löytää rahoitusta.

Pitkällä aikavälillä vastuullisesti toimivat yritykset pärjäävät verrokkejaan paremmin ja pidempään. Esimerkiksi tällä hetkellä vastuullisesti toimivat yritykset voivat löytää itselleen paremmin osaajia, kun työntekijöistä on pulaa.

Finanssiala tukee yhteiskunnan murrosta, mutta ei kuitenkaan voi johtaa sitä. Johtajuus kestävyysmurroksessa ja sen oikeudenmukaisuuden takaamisessa kuuluu demokraattisesti valituille päättäjille.

======
Pitkällä aikavälillä vastuullisesti toimivat yritykset
pärjäävät verrokkejaan paremmin ja pidempään.
======

Valtaosa taloudesta perustuu kestämättömään toimintaan – se on valitettava tosiasia. On epärealistista odottaa vastuullisen sijoittamisen saavan aikaan merkittäviä muutoksia, jos samaan aikaan suuri osa esimerkiksi valtion yritystuista kohdistuu ympäristön kannalta vahingolliseen toimintaan. Tarvitsemme kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja kestävyysmurroksen oikeudenmukaisuuden turvaavaa, pitkäjänteisiä poliittisia päätöksiä. Saastuttavaan ja vahingolliseen liiketoimintaan on kohdistettava sääntelyä, jossa saastuttaja maksaa. Hiilidioksidipäästöille on saatava luotettava hinta, minkä lisäksi tarvitsemme EU:lle sitovan pitkän aikavälin hiilibudjetin. Se lisäisi investointiympäristön ennustettavuutta.

Tällä hetkellä tahtoa rahoittaa kestäviä kohteita on jopa enemmän kuin rahoituksella on kestäviä kysyjiä. Finanssialan yrityksille kyseessä on yhtä lailla oppimatka. EU asettaa yhtiöille kovalla tahdilla kestävyyteen liittyviä velvoitteita niin riskienhallintaan, tiedonantoon kuin kestävyyden määrittelyyn liittyen. Työ on kuitenkin vasta alussa.Esimerkiksi viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa julkisessa keskustelussa ollut taksonomia käsittelee vain kahta osakokonaisuutta kaikkiaan kuudesta ympäristöä koskevasta tavoitteesta. Nyt voimassa oleva luokittelu ottaa kantaa ilmastonmuutoksen hillintään ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Parhaillaan valmistellaan neljän muun tavoitteen kriteeristöä: veden ja merten kestävä käyttö, siirtyminen kiertotalouteen, ympäristön pilaantumisen ehkäisy ja monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu.

Taksonomia on aiheuttanut myös hämmästelyä puolin ja toisin – usean toimialan edustajat kyselevät nyt finanssialan yrityksiltä, saako rahoitusta enää laisinkaan jos taksonomian kriteereitä ei täytä, ja miten ala niitä tulkitsee. Finanssialasta ei kuitenkaan ole ulkopuoliseksi ammattituomariksi kaikilla toimialoilla, vaan arvioinnissa on nojattava kunkin alan omaan asiantuntemukseen ja kestävyyskriteereihin – kuitenkin niin, että kestävyysarviointi kestää kriittisen tarkastelun.