Keskustelu Euroopan talous- ja rahaliiton tulevaisuudesta käy vilkkaana. Tosin Suomessa debatointi on ollut viime viikkoihin asti jokseenkin aneemista. Täytyykin kiittää entistä meppikollegaani Paavo Väyrystä sytykkeestä, jonka hänen ajamansa kansalaisaloite Suomen eroamiseksi euroalueesta on kotimaiselle euron tulevaisuuspohdinnalle antanut.
Viime kesäkuussa viiden Euroopan unionin instituution puheenjohtajat julkaisivat keskusteluasiakirjan, jossa maalattiin euroalueen tulevaa visiota isolla pensselillä. Toimielinten presidentit hahmottelevat muutoksia EMU:n rakenteeseen ja instituutioihin pääviestinään euromaiden taloudellisen ja poliittisen yhdentymisen edelleen syventäminen. On kuitenkin merkillepantavaa, että tämän keskustelualoitteen federalistinen kunnianhimo on laskenut edellisestä vuonna 2012 julkaistusta asiakirjasta.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että keskustelu EU-tasolla euron tulevaisuudesta tullaan käymään kevään aikana. Finanssialan näkökulmasta on selvää, että eurossa on valuvikoja, jotka tulee korjata. Jäsenyys euroalueessa antaa Suomelle kuitenkin enemmän kuin ottaa. Suomi on yksi Euroopan avoimimpia talouksia ja hyvin riippuvainen eurooppalaisista kumppaneistamme – erityisesti aikana, jolloin Venäjän talous yskii ja monissa muissakin kehittyvissä talouksissa näkymät ovat aiempaa synkemmät. Jäsenenä saamme täyden hyödyn muiden euroalueen maiden kysynnästä ja sisämarkkinoista.
Eurojäsenyys yksin ei kuitenkaan ole mikään avain onnelaan. Rakenteellisten uudistusten tarve on suuri – olemme sitten eurossa tai sen ulkopuolella. Suomi ei ole haasteineen yksin. Sama koskee tietysti muitakin eurooppalaisia kansantalouksia. EKP:n pääjohtaja on toistuvasti muistuttanut puheenvuoroissaan, että vaikka epätavanomaisilla rahapolitiikan työkaluilla on pidetty talouden pyörät pyörimässä, muutokset taloudellisiin rakenteisiin on päättäjien kyettävä tekemään itse. Euroopan keskuspankin toimilla on ainoastaan ostettu euromaille aikaa sopeutua ja uudistua.
Eurokriitikot poimivat usein malliesimerkiksi euron ulkopuolisesta elämästä naapurimaamme Ruotsin. Vertailu Ruotsiin ei kuitenkaan ole kaikilta osin perusteltua. On totta, että Ruotsi on noussut vuoden 2009 talousromahduksesta Suomea paremmin. Kansantalouden rakenne on siellä monipuolisempi kuin Suomella. Toisaalta vaikka Ruotsissa talouskasvu on ollut nopeaa, Ruotsi oli ainoa EU-maa Suomen ohella, jonka vientimarkkinaosuudet eivät kääntyneet nousuun 2013-2014. Eurottomuus ei siis Ruotsia auttanut. Investointien kasvussa Ruotsi on kuitenkin jo parisen vuotta ollut vankassa noususuunnassa, kun taas Suomi on EU:n peränpitäjiä. Rahaliiton ulkopuolellakin uudistuminen olisi siis välttämätöntä, ja mahdollisesti myös vaikeampaa.
Miten EMUa sitten pitäisi kehittää? Valtiovarainministeri Alexander Stubbin viime syksynä asettama, Suomen Pankin Antti Suvannon vetämä asiantuntijatyöryhmä näki mahdollisena kaksi visiota: Keskitetyn ohjauksen EMU tai Markkinakuri-EMU.
Keskitetyn ohjauksen EMU -visiossa unioni vahvistaa jäsenvaltioiden finanssi- ja talouspolitiikan keskitettyä valvontaa ja ohjausta. Samalla lisääntyy yhteinen vastuu jäsenvaltioiden riskeistä ja vakaudesta. Tällaiselle EMUlle suomalainen finanssiala sanoo selkeästi ei.
Finanssialan näkökulmasta euroalueen tulevaisuus voi perustua vain vahvistettuun markkinakuriin.
EMUn kehittämisen lähtökohtana tulee olla jäsenvaltioiden vastuu omasta talouspolitiikastaan ja sen seurauksista. Yhteisesti luodut julkisen talouden ohjausjärjestelmät – kuten eurooppalainen ohjausjakso – voivat tukea julkistalouksien tervehtymistä, mutta ne eivät voi korvata – eikä niillä saa yrittää korvata – rahoitusmarkkinoiden roolia taloudenpidon ohjaajana.
Markkinakuri tarvitsee selkeää sääntelykehikkoa. Lisäksi kuri ei voi toteutua ilman sijoittajavastuun olemassa oloa, ts. no bail-out –säännön pitää olla voimassa. Yhteisillä, veronmaksajilta kerätyillä varoilla ei pidä pelastaa ongelmiin ajautuneita jäsenvaltioita. On erityisen tärkeää, että valta ja vastuu ovat samoissa käsissä.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että markkinakuri täysin korvaisi yhteisvastuun. Kuten Suvannon työryhmäkin totesi, myös markkinakuri-EMUun voidaan rakentaa yhteisvastuuta, mutta se ei ole luonteeltaan jäsenvaltioiden välistä yhteisvastuuta vaan yhteisten instituutioiden kautta toteutuvaa kansalaisten ja yritysten välistä yhteisvastuuta. Pankkiunioni, jossa euroalueen pankit vastaavat yhteisesti kriisinratkaisun kustannuksista euroalueella, on esimerkki tällaisesta yhteisvastuusta.
Finanssiala on kannattanut pankkiunionin rakentamista, erityisesti yhteistä valvontaa ja kriisinratkaisun periaatteita, mutta suhtautunut kriittisesti yhteisvastuuseen. Euroalueen pankkien kuntoerot ovat liian suuria, jotta päästään oikeudenmukaiseen taakanjakoon. Katsomme, että tässä vaiheessa ei ole edellytyksiä laajentaa yhteisvastuuta esimerkiksi yhteisen talletussuojan kautta.
Nyt on keskityttävä pankkijärjestelmien kuntoon saattamiseen niissä maissa, joissa tähän on tarve, sekä jo päätetyn pankkiunionilainsäädännön toteuttamiseen täysimääräisesti kaikissa jäsenmaissa. Eri maiden pankit ja talletussuojajärjestelmät on tuotava samalle viivalle ennen yhteisvastuun realisoitumista. Kuntoon laittamisen on tapahduttava omistajien ja pankkien kotimaiden toimesta. Siksi on hyvä, että valtioneuvoston kanta komission yhteistä talletussuojaa koskevaan ehdotukseen asettaa useita, oikeanlaisia reunaehtoja hankkeen etenemiselle.
Yksittäisen kansalaisen näkökulmasta ei ole suurta eroa sillä, onko hän mukana eurooppalaisessa yhteisvastuussa suomalaisena veronmaksajana tai suomalaisen pankin asiakkaana. Tämän vuoksi kaikenlaiseen yhteisvastuun lisäämiseen tulee suhtautua varauksella ja huolehtia siitä, että taakanjako säilyy oikeudenmukaisena.
Euroopan komissio toteaa viimeisimmässä maaraportissaan, että Suomen pankkijärjestelmä on vahva ja rahoitusmarkkinat ovat hyvin kehittyneet. Suomessa finanssialalla asiat ovat siis kunnossa. Finanssivalvonta totesi kuitenkin tänään julkaisussaan, että Suomen hyvistä finanssisektorin tuloksista huolimatta riskit ovat kasvussa ja lähiajan näkymät sumuiset. On varauduttava siihen, että Suomen heikko talouskasvu ja poikkeuksellisen haastava markkinaympäristö vaikuttavat finanssiyritysten tuloksentekokykyyn. Uudistumista ja ennakkoluulotonta kehittämistä tarvitaan siis myös finanssialalla.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Verkkouutisissa.