EU

EU-lippumme liehuu ylväästi myrskyssä

Eurooppa-päivänä ja näinä epävarmoina aikoina voimme olla onnellisia ja ylpeitä, että olemme olleet eurooppalaista perhettä jo 27 vuotta. Uusi maailmanpoliittinen tilanne korostaa EU-jäsenyytemme olennaista merkitystä osana Suomen poliittista ja taloudellista identiteettiä.

EU:n yhtenäisyys on erityisesti nyt ennennäkemättömän tärkeää. Suomalainen finanssiala on tukenut vahvasti Suomen EU- ja EMU- jäsenyyttä ja haluaa, että Suomi on jatkossakin aktiivisesti mukana kehittämässä ja vahvistamassa EU:ta.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan lähensi aivan uudella tavalla jäsenmaita. EU:n toimet lähtivät ripeästi yhdessä liikkeelle, ja päättäväisyys on ollut vahvempaa kuin esimerkiksi koronakriisin alkaessa. Toki politiikassa on edelleen energiapolitiikan kaltaisia kipeitä kohtia.

EU-lainsäädäntömylly pyörii Brysselissä täysillä maailmanpoliittisesta tilanteesta huolimatta. Lainsäädäntötyö käy läpi viimeistä rypistystään, sillä katse alkaa olla jo vuoden 2024 EU-parlamenttivaaleissa. Tuleva syksy on viimeinen ajankohta komissiolle tehdä laajoja lainsäädäntöaloitteita, sillä neuvottelut on ehdittävä saattaa loppuun ennen vaalikevättä 2024.

Venäjän sotatoimet ovat lisänneet painetta edistää vihreää siirtymää ja digitalisaatiota, mitä voidaan pitää hyvänä kehityksenä. Saastuttavan ja ilmastolle haitallisen toiminnan kustannuksia pitää nostaa. Tarvitaan globaali hinta hiilelle sekä sitova hiilibudjetti ohjaamaan sijoittamista. Vihreä siirtymä vähentää samalla osaltaan EU:n riippuvuutta venäläisestä energiasta.

======
Kriisitoimissa EU:ssa on ollut suurta yhtenäisyyttä ja ripeyttä,

ja päättäväisyys on ollut vahvempaa
kuin esimerkiksi koronakriisin alkaessa.
======

Kesäkuussa odotetaan linjauksia pankkiunionin syventämisestä. Jos poliitikot päättävät edetä asiassa, työhön tultaneen asettamaan kaksi etappia. Ensimmäisellä etapilla tällä EU-lainsäädäntökaudella aloitettaisiin muun muassa ensi vaiheet pankkien yhteisen talletussuojajärjestelmän luomisessa. Seuraavia kehitysaskelia lähdetään viemään eteenpäin tämän jälkeen.

On tärkeää, että yhteisvastuun mahdollinen laajentaminen tehdään huolella harkiten ja perustellusti. Eri maiden pankkien nykyiset ongelmat on korjattava ja riskejä vähennettävä ennen kuin pankkiunionin yhteisvastuuta syvennetään.

Pankkiunionin lisäksi keskeisiä lainsäädäntökokonaisuuksia on kestävän rahoituksen sääntelyn seuraavien vaiheiden määrittäminen. Tällä hetkellä on käynnissä paljon valmistelua sääntelystä, jossa helpotetaan vihreää siirtymää myös finanssialan toimin. Ympäristökriteerien lisäksi kehitellään sosiaalisiin ja hyvään hallintoon liittyviä mittareita tulevien rahoitus-, sijoitus- ja vakuutuspäätösten pohjaksi.

======
Vihreä siirtymä vähentää samalla

osaltaan EU:n riippuvuutta
venäläisestä energiasta.
======

Tänä vuonna käydään loppuun myös pankkien ja vakuutusyhtiöiden vakavaraisuussääntelyn uudistamista koskevat neuvottelut. Molempien neuvotteluiden lopputuloksilla, Basel-kehikon implementoinnilla ja Solvenssi II-uudistuksella, on merkittävät vaikutukset siihen, miten pankit ja vakuutusyhtiöt voivat olla mukana eurooppalaisen talouskasvun elvyttämisessä tukemalla yritysten ja yksityisasiakkaiden rahoitustarpeita sekä pitkäaikaisia infrastruktuurikohteita.

Finanssiala julkisti huhtikuussa hallitusohjelmatavoitteensa seuraavalle vaalikaudelle. Käymme suomalaisten poliitikkojen kanssa vuoropuhelua siitä, miten paremman sääntelyn periaatteet viedään lopulta käytäntöön EU:ssa. Sääntelyn pitäisi perustua laadukkaisiin vaikutusarvioihin, joissa otetaan huomioon myös pienet maat ja eri markkinoiden ominaispiirteet.

Sääntelyn täytäntöönpanolle on varattava riittävästi aikaa. EU-sääntelyn voimaantulo on kytkettävä siihen, että myös täydentävä sääntely on ehditty julkaista. Sääntelyn toimivuutta on tarvittaessa korjattava ja siihen on saatava pidempi aikajänne. Nämä periaatteet on tärkeä saada ensin Suomen seuraavaan hallitusohjelmaan ja sitä kautta vuonna 2024 aloittavan seuraavan EU-komission työohjelmaan.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan