Hallituksen torso ASP-uudistus vie oman kodin yhä kauemmas monella nuorella

Kolumnisti Jussi Kettunen

Omistusasunto on erityisesti pääkaupunkiseudulla karkaamassa yhä kauemmas monen nuoren käsistä. Asunnon ostaminen on yhä utopistisempaa kasvavalle joukolle nuoria, joiden vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tukea asunnonhankintaa.

Asiaa eivät lainkaan auta hallituksen valmistelemat toimet.

Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan oleva ASP-järjestelmän uudistus ei yksinkertaista järjestelmää eikä edesauta suomalaisten asuntotoiveiden täyttymistä.

Käsittämättömintä on, että oman rahoituksen osuus lainasta pysyy 10 prosentissa. Markkinaehtoisissa lainoissa ensiasuntoon pääsee kiinni viiden prosentin omarahoitusosuudella, joten ASP:n ehdot ovat huonommat kuin tavallisella pankkilainalla.

Helsingissä reilun 35 neliön yksiön hinta voi helposti ylittää 200 000 euroa. Tämä tarkoittaa, että 200 euroa kuussa säästämällä oma koti on yli 8 vuoden päässä. Rahaa on säästettävä myös varainsiirtoveroon, sillä hallitus poisti ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapauden vuonna 2024. Siinä on taas 3000 euroa lisää säästettävää.

======
Nuorten ensiasunnon ostoa tukeneet ehdotukset

kaikuivat kuuroille korville.
======

Myöskään ilmastonäkökulmaa ei esityksessä huomioida lainkaan, mitä voidaan pitää ympäristöministeriön valmistelemassa hankkeessa vähintäänkin erikoisena.

Finanssiala esitti ASP-uudistukseen muun muassa omarahoitusosuuden laskua 5 prosenttiin ja laina-ajan pidentämistä 30 vuoteen, kuten muillakin asuntolainoilla. Nämä nuorten ensiasunnon ostoa tukeneet ehdotukset kaikuivat kuuroille korville.

Uudistuksessa olisi ollut mahdollisuus tehdä järjestelmästä aidosti yksinkertaisempi ja parempi ensiasunnon ostajalle. Nyt valitettavasti näyttää siltä, että uudistuksen suurimpana ajurina on ollut valtion riskin minimoiminen. Kuvaavaa on, että lakiesityksen mukaan tarkoituksena on, ettei asuntosäästötilejä avattaisi alaikäisenä kuin poikkeustapauksissa.

Kirjoitus on julkaistu myös Helsingin Sanomien mielipidesivulla.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan