ASP-lainan tulee olla kaikkien ulottuvilla perhe- ja varallisuusasemasta riippumatta

ASP-järjestelmä on pankkien ja valtion yhteinen ponnistus, jolla tuetaan nuorten ensimmäisen omistusasunnon hankintaa. Järjestely on osoittanut toimivuutensa niin talouden lasku- kuin noususuhdanteidenkin aikana. Maaliskuussa 2024 ASP-lainoja oli noin 49 000 ja niiden yhteismäärä oli lähes 4,6 miljardia euroa.

ASP-järjestelmän kohderyhmästä ja käytettävyydestä on käyty keskustelua kesän aikana. On muun muassa esitetty, että nykymuotoinen ASP-järjestelmä suosisi lähinnä varakkaita ASP-lainan nostajia. Kritiikkiä on kohdistettu etenkin lainan omasäästöosuuteen, joka on nykyisin vähintään 10 prosenttia. Omasäästöosuuteen kohdistettu kritiikki ei ole täysin tuulesta temmattu, sillä tavallisessa asuntolainassa omarahoitusosuus voi olla tätä pienempi ensiasuntoahankittaessa.

Finanssiala ry:n jäsenten näkemysten ja käytännön kokemusten mukaan ASP-laina on hyvä tuote, eikä ainoastaan hyväosaisten etuoikeus. ASP-laina mahdollistaa omistusasunnon hankkimisen myös niille, joilla ei ole mahdollisuuksia saada siihen esimerkiksi vanhemmiltaan taloudellista tukea. Lähes puolet kaikista ensiasunnon ostajista on saanut tukea vanhemmiltaan asunnon hankinnassa, enemmistö lisävakuuksien muodossa. ASP-lainaan saa maksuttoman valtiontakauksen, mikä ehdottomasti tasoittaa tietä omistusasujaksi.

======
ASP-järjestelmä on hyvä,
mutta parantamisen varaa riittää.
======

Kritiikki nykymuotoista ASP-järjestelmää kohtaan on osin täysin perusteltua – tämän näkemyksen jakavat poliittiset päättäjät, lainvalmistelijat kuin lainsäädäntöä soveltavat pankitkin. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite ASP-järjestelmän kehittämisestä ja ympäristöministeriössä onkin parhaillaan käynnissä lainsäädännön uudistamishanke,. Tavoitteena on kannustaa pitkäjänteiseen säästämiseen ja parantaa ensiasunnon ostajien asemaa uudistamalla voimassa oleva osin vaikeaselkoinen ja vanhentunut ASP-lainsäädäntö.

Lakimuutosten valmistelusta vastannut ympäristöministeriö on kerännyt tiiviisti kommentteja pankeilta ja muilta sidosryhmiltä viime vuoden lopulta lähtien.

======
Järjestelmää on kehitettävä ensiasunnon ostajan ehdoilla
varallisuusasemasta ja perhestatuksesta riippumatta.
======

Finanssiala ry näkee ensiarvoisen tärkeäksi, että ASP-järjestelmän perusajatusta, eli oman asunnon hankkimisen mahdollistamista kaikille perhe- ja varallisuusasemasta riippumatta, ei lähdetä rajoittamaan.  

Nykymuotoisessa järjestelmässä on kannustavia elementtejä, mutta osa ASP-lainan ehdoista on heikompia kuin tavallisessa asuntolainassa. Ehtoja parantamalla on mahdollista lisätä ASP-lainan suosiota. Jos nykyisen ASP-tilisäästämisen rinnalle tuotaisiin mahdollisuus muihinkin säästämismuotoihin, olisi mahdollista lisätä kansalaisten taloustaitojen kehitystä huomattavasti, aivan lapsuusvuosista saakka. Esimerkiksi voisi harkita, olisiko hallitusohjelmassa esitetty lapsen osakesäästötili mahdollista yhdistää ASP-järjestelmään ja  tehdä siitä ”kiitorata” asuntosäästämiseen ja lopulta oman asunnon hankintaan.

======
ASP-järjestelmä voisi parhaimmillaan tukea

kansalaisten taloustaitojen kehitystä jo lapsuudesta saakka.
======

Kysymykseen siitä, tarvitaanko ASP-järjestelmää ollenkaan ja mikä siitä saatava hyöty, on FA:lla selkeä vastaus. ASP-järjestelmä on syytä säilyttää, ja sitä on jatkossakin tarjottava kaikille. ASP-säästäminen on toimiva väline taloustaitojen kartuttamiseen. Se kannustaa ennakkosäästämiseen ja tukee kotitalouksien varallisuuden muodostumista. Mikäli siihen saataisiin vielä lapsen osakesäästötili yhdistettyä ja säästämismuotojen valikoimaa laajennettaisiin esimerkiksi rahastoihin, olisi tuote entistä käyttökelpoisempi ja kannustaisi oman ensiasunnon hankintaan sekä aktiiviseen säästämiseen ja varallisuuden hallintaan. Kun omasäästöosuus ja lainan muut joustoelementit saadaan vielä samalle tasolle tavallisen pankkilainan kanssa, alkaa ASP-laina olemaan pitkälle hiottu timantti.

Peruste ASP-järjestelmän pikaiselle kehittämiselle on yksinkertainen ja inhimillinen: tarvitaan nykyistä houkuttelevammat ehdot sekä lainanottajan että lainanantajan näkökulmasta, jotka mahdollistavat pääsyn nopeammin kiinni omaan kotiin sekä mahdollistavat lainanhoidon joustavuuden elämäntilanteiden muuttuessa.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan