”Finanssiala on keskeisessä roolissa ilmastokriisin hillitsemisessä ja luonnon köyhtymisen pysäyttämisessä.”

”Luonnon ja ilmaston supervuosi 2021 on käynnistynyt. Nyt ratkaistaan, onnistutaanko Pariisin ilmastosopimuksen ja YK:n kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen täytäntöönpanotoimet nostamaan uudelle tasolle”, sanoo ympäristöjärjestö WWF:n Suomen-pääsihteeri Liisa Rohweder.

Rohweder muistuttaa, että finanssialan toimijat ovat keskeisessä roolissa ekologisen siirtymän täytäntöönpanotoimien valtavirtaistamisessa yritystoiminnan vastuullisuusvaatimuksiin. Rahoittajat ja sijoittajat voivat olla muutoksen mahdollistajia ja kirittäjiä.

”WWF odottaa finanssiyrityksiltä niiden ylimmästä johdosta lähtevää tieteeseen perustuvaa ja kaikki toiminnan osa-alueet kattavaa sitoutumista globaaleihin kestävyystavoitteisin. Luonnon monimuotoisuus on kestävyyskriteereissä nostettava ilmaston rinnalle.”

Ilmastokriisi ei jää odottamaan parempia aikoja

Sijoittajat toivovat entistä ympäristöystävällisempiä keinoja ansaita tuottoja. Lakikielellä puhutaan kestävästä rahoituksesta.

Rahalla ja sen kanavoitumisella on suuri merkitys ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Finanssiala on mukana vaikuttamassa lakihankkeisiin ja kannattaa niiden ajatusta kestävän rahoituksen lisäämisestä ja kriteerien selventämisestä. Lakihankkeiden taustalla on yhtenäistää käsitystä siitä, millaiset rahoitus- ja sijoitustuotteet ovat ympäristön kannalta kestäviä ja millaisin ehdoin tuotteita voi kutsua vastuullisiksi.

FA on luonut yhdessä jäsenyhtiöidensä kanssa raportointimallin, jonka avulla yhtiöt voivat kuvata omaa toimintaansa ilmastonmuutoksen hillinnässä ja parantaa toimintansa läpinäkyvyyttä. Raportoinnissa käytetään indikaattoreita kuvaamaan ilmastonmuutosta hillitsevien toimien kehitystä vuosien varrella. Yhteistyö tuo esille myös uusia näkökulmia jäsenyhtiöiden oman vastuullisuusraportoinnin kehittämiseen.