Yksi tehokas keino vahvistaa suomalaisten talousosaamista ja auttaa nämä sijoittamisen alkuun, on luoda kannuste aloittaa sijoittaminen jo elämän alkumetreiltä saakka. Viime vaalikaudella TEM:n kotimaisen omistajuuden vahvistamista pohtinut työryhmä ehdotti ”vastasyntyneen osakesäästötilin” luomista. Nykyisen hallituksen ohjelmassa on sitouduttu selvittämään asiaa.
FA on luonut oman mallin, Lapsen Säästöstartti, jonka avulla yhä useammalla olisi mahdollisuus vaurastua sijoittamalla ja säästämällä heti elämänsä alkutaipaleelta. Sen tavoitteena on valtavirtaistaa pitkäaikainen ja suunnitelmallinen suomalaisten yksityishenkilöiden sijoittaminen jo nuoresta iästä. Sijoittamisen edistämisen lisäksi Säästöstartti vahvistaa kansalaisten taloustaitoja, ja parhaimmilla innostaa lapsen läheisiä sijoittamaan myös itselleen ja muille lapsilleen.