Vakuutustyöpajat

Vakuutustyöpajoissa lisätään oppilaiden ymmärrystä vakuuttamisesta

  • Yläkouluihin ja toiselle asteelle suunnatut vakuutustyöpajat lisäävät nuorten tietämystä yksityisistä ja julkisista vakuutuksista.
  • Olennainen kysymys: Millaisten asioiden varalta meidät on Suomessa vakuutettu ilman, että asiaa tarvitsee itse hoitaa, ja mitkä vakuutukset taas on nimenomaan osattava hoitaa itse?
  • Läpi käydään myös vakuutuksen ideaa ylipäänsä ja vakuutuspetoksia.
  • Työpajat ovat kouluille maksuttomia.
  • Työpajoja vetävät Nuorten Akatemian kouluttamat nuoret työpajaohjaajat.
  • Finanssiala ry rahoittaa työpajat. Pajojen sisältöä ovat olleet laatimassa myös Kela ja FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta.

​Finanssiala on tarjonnut vakuutustietämystä noin 3300 nuorelle eri puolilla Suomea vuodesta 2019 lähtien. Kouluista saatu palaute on ollut kauttaaltaan myönteistä – pajoja on kehuttu konkreettisiksi ja nuorten elämää lähellä oleviksi.  Lukioissa, ammattioppilaitoksissa ja yläkouluissa pidettyjä maksuttomia 90 minuutin mittaisia toiminnallisia pajoja on kiitelty kovasti. Työpajoja on pidetty noin 150 kappaletta.

”Konkreettiset keissit sopivat lukiolaisille, ja niitä voi jatkossa korostaa lisääkin, niin reppuun jää ihan uusia juttuja herättämään ajatuksia.”

”Opetussuunnitelma ohjaa enemmän makrotalouden aiheisiin, mutta mikrotalouden ilmiöt tulevat opiskelijoita lähemmäs. Tämä oli heille ja heidän elämäänsä räätälöityä asiaa. Erinomainen lisä taloustiedon kurssille!”

Opettajien avopalautteita työpajasta

Salli kaikki evästeet, jotta voit nähdä tämän sisällön.

Suodata

Aiheen kaikki sisällöt

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat

Vaikuttaminen

Jussi Karhunen

Kehityspäällikkö