”Olin valmistumassa restonomiksi ja töissä hotellin respassa, kun huomasin, että yövuoro kävi raskaaksi. Nyt olen myynyt Pohjolan vakuutuksia jo 13 vuoden ajan vakuutusasiamiehenä, siis yrittäjänä sataprosenttisesti provisiopalkkiolla.”
Uudet asiakkaat löydän kuten ennenkin, tai pikemminkin he löytävät minut. Kittilässä ihmiset ottivat minuun yhteyttä kaverin vinkistä. Nyt pienenä kylänä toimii Twitter, joka on minun lempiviihdettäni. Tviittaan aika paljon kaikenlaista elämästäni ja siinä paljastuu sitten työnikin.
Alussa kuvittelin, että vakuutuksia pitää myydä hirveän skarppina jakkupuvussa. Vakuutukset ovat kuitenkin monille aika tylsä ja vaikeakin asia, ja silloin on parempi, että myyjää on helppo lähestyä.
Rento ote vaatii paljon taustatietoa. Pohjola on tarjonnut alusta asti runsaasti koulutusta vakuuttamisesta, ja meillä asiamiehillä on myös oma myynnin tuki. Lisäksi olen täydentänyt restonomin tutkintoni ylemmäksi amk-tutkinnoksi digiajan palvelujohtamisen opinnoilla. Opinnot ovat auttaneet ymmärtämään erityisesti yritysasiakkaiden toimialoja ja niille ominaisia riskejä.
On selvää, että roolini muuttuu jatkuvasti. Tällä hetkellä ihmiset voivat jo ostaa vakuutuksia verkossa, mutta he hakevat silti neuvoa minulta. Minun on huolehdittava, että kehityn yhä paremmaksi ja olen avoin uusille asioille. Vastineeksi saan vapauksia. Teen työtä omalla tavallani ja omalla aikataulullani.”
Katja Kurkinen, Vakuutusasiamies, Yrittäjä/Pohjola
Lue lisää Monenlaisia DUUNEJA monenlaisille OSAAJILLE -teemakampanjastamme